Sympathy for the Devil

Kuvapostauksen lisäksi halusin kirjoittaa myös eräästä asiasta. Tämä ei suoranaisesti liity Rolf Nordströmin taikasormiin tai hiuslisäkkeisiin (katsokaa Hesarista, joka päivä siinä on mainos "pysyvästä ratkaisusta hiustenlähtöön!" vaikka sen pitäisi kuulua "kaupan päälle face lift puoleen hintaan ja näytät pysyvästi Itävallan insesti-Fritzlin saunovalta, suomalaissyntyiseltä pikkuserkulta!"....hmm, tuo saattoi olla hieman liian ilkeää eikä liity mitenkään aiheeseen), mutta halusin pohdiskella omani ja muiden nuorten naisten itsetunto-ongelmia hieman lisää.

Eräs kaverini oli koko yläasteen ajan syömishäiriön kourissa. Se alkoi kai anoreksiana, sitten tuli oksentaminen mukaan ja lopulta sitä olisi kaiketi voinut kutsua bulimareksiaksi. Perimmäinen syy sairastumiseen oli ilmeisesti yläasteen alussa alkanut koulukiusaaminen, erityisesti seiskaluokalle saapuneiden gangsta-pahispoikien sivistynyt ja vallan nerokas "läski"-, "ruma huora" ja "sun naamaas ei erota edes perseestäs"-nimittely. Tästä on onneksi jo aikaa. Ystävälläni on joka tapauksessa yhä vaikeuksia myöntää koko kiusaamista saati syömishäiriötään. Nykyään hän on jo "terveessä lihassa" ja on voinut hyvin jo muutaman vuoden, mutta itsetunto-ongelmat vaivaavat edelleen niin paljon (todennäköisesti huomaamatta) että joitakin ihmissuhteita on mennyt katki.

Toinen ystäväni on aina ollut todella hoikka. Eikä ole koskaan ollut kiinnostunut ulkonäöllisistä asioista. Paitsi nyt. Hän lihoi tässä jonkin verran. Tai ei lihonut, koska kukaan ei oikeastaan huomannut sen tapahtumista. Yhtäkkiä vain hän itse sekä muut huomasivat, että oho, on tainut tulla kiloja jonkin verran lisää. Viime viikolla tämä ystäväni sanoi, että oikeastaan ihan kiva että saa muotoja. Viime viikolla ystäväni myös lakkasi syömästä normaalisti.

Molemmille olen sanonut satamiljoonaa kertaa, että "lopettakaa toi idioottimainen ajattelu" tai "mitä hittoa, ootte just sopivia, en mä oo huomannut mitään". Ensimmäiseen syyllistyn itsekin, toinen on valhe. Homma toimii myös toisinpäin, aivan kuin se olisi jokin salainen, naisten välinen koodi. Kuinka tekopyhä oikein olen?

Kyllä, kyllä. Lehdet läimivät eteemme päivittäin kuvia anorektisen laihoista naisista, mikä on aiheuttanut paljon paheksuntaa. Kaikki kommentoivat kuvia kuin automaattiasennossa oleva robotti: "hirveän laihoja, syököhän noi mitään", vaikka samanaikaisesti suurin osa todellisuudessa pitää sitä normina. Normaalipaino ei ole enää normaalipaino. Vaikka olisikin, normaali on nykyään kirosana. Alipaino on uusi normi. Ylipainoiset ovat kerrassaan asia erikseen, mutta niin kauan kun itse ei ole niin eihän omaa päätään sellaisella tarvitse vaivata, eihän? Kuitenkaan ääneen sellaista ei voi sanoa. On pakko pudistella päätään langanlaihoille tähdille ja samalla miettiä omia päivän syömisiään.

Olen tehnyt tätä itsekin. Teen tätä itsekin. En väitäkään, että minulla olisi terve itsetunto. Olen normaalipainon alarajalla, mutta harvoin olen tyytyväinen. Moniin pätee sanonta "ihan hyvä muille, mutta ei itselle". Tällä meinaan sitä, että kyllä muut ihmiset voivat olla aivan vapaasti hieman pyöreitäkin, kunhan ei vain itse ole. Piilosyrjintää se on, ja uskon että monet harjoittavat sitä.

Tiedän siis, että sekä minä että molemmat kaverini ajattelevat, että laiha kuuluu olla mutta sanomme ääneen kaikkea muuta. Alipainon ihailuhan olisi vain osoitus huonosta itsetunnosta!

Tässä vaiheessa voisi miettiä, että onko ystävyydessämme mitään järkeä. Olemme olleet hyviä kavereita jo vuosia, mutta tämä aihe hiertää. Ei kirjaimellisesti, se on vain omanlaisensa tabu. Kyllä olemme kännipäissämme valittaneet lukuisia kertoja siitä miten vihaamme omia vartaloitamme ja naamojamme, mutta emme pysty keskustelemaan asiasta rakentavasti. Miten teillä muilla on?

Tässä pieni testi. Normi velvoittaa vastaamaan, että pyöreämpi on parempi.

Mutta kummalta näyttäisit mielummin itse?